Sivut

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Janne Karstusen tehistreenit 21.10.2014

Jos uudelleen tätä elvyttäisi... 

Jannea oli selvästi jäänyt kaivelemaan edelliset haastajien treenit, kun rata pysyi samana näihinkin treeneihin. ;) Alkuun tehtyä mustien numeroiden treeniä oli muutettu, mutta takaakierto-osuus pysyi samana.

Tehtiin aluksi noita mustia numeroita ja tässäpä sitten tulikin heti se meidän yksi heikkous esille. Neon kanssa erityisen haastavia ovat tilanteet, joissa tykityssuoran jälkeen pitää ottaa koira haltuun ja etenkin, jos ohjaaja on kaukana takana. Neo on mielestään syntynyt juoksemaan lujaa ja jos pieleen menee, niin juostaan sit vielä vähän lujempaa tuumaa Neppari. Ja kun houkutuksena on vielä lemppari eli putki, niin huonostihan siinä käy...

 
Tätä treeniä tehtiin vastakäännöksellä/jaakotuksella 4 hypylle, takaaleikkauksella 3-4 väliin ja peruskäännöksellä. Toiseen suuntaan meni paremmin. 6-7 hyppyjen väliin tein vain takaaleikkausta, joka toimi hyvin. Ja ihan ok kääntyi putkesta huolimatta tuon 10-11 välin. Käännösten ohjaamiseen tarvitaan ohjaajalle enemmän jalkoihin liikettä ja vähemmän yläkropan käyttöä. Lisäksi Neon kanssa pitää vahvistaa agikentällä "jaloissa pyörimistä", vaikka meistä kumpikin "inhoaa" sitä.

Jannen kanssa tuosta tykityssuora-asiasta juteltuani vaihdettiinkin Neolle sitten lennosta treeniä. Eli ei tehtykään tuota takaakierto-osuutta vaan harjoiteltiinkin haltuunottoja pitkästä matkasta. Otettiin ensin kerran 1. hyppy ja takaisin. Sitten kaksi hyppyä ohjaajan pysyessä ykköshypyn luona. Sitten tehtiin kolmea ensimmäistä hyppyä, ohjaajan edelleen pysyessä ykkösellä. Neon siis tuli irrota aina vaadittu määrä hyppyjä ja sitten kääntyä takaisin. Välillä yksi kahden hypyn jälkeen takaisin ja sitten taas kolme. Hyviä käännöksiäkin nähtiin. Seuraavaksi siirryttiin neljään hyppyyn, tässä sain liikkua vähän enemmän, tarvittaessa maksimissaan kakkoshypylle asti. Neljän suorassa tarpeen oli antaa yksi eteen-käsky kolmoselle. Kun nämä sujuivat, sai Neo tehdä lempparia eli putkeen asti ja takaisin hypyt toiselta suoralta. Tähän putkeen irtoamiseen ei tarvittu kuin pari putkeen-käskyä ja koira olikin putkessa toisessa päässä kenttää. Toi putkeen irtoaminen on sillä vaan niin superhienoa. Siten paluu taas noihin kolmeen hyppyyn ja tehtiinköhän me sitten vielä yksi neljänkin suora.

 
Tässä tulee siis samalla harjoiteltua irtoamista ja niissä tilanteissa haltuunottoa, kun itse on kovin kaukana. Neo irtoaa helposti ja kun tilaa ja vauhtia on, niin haltuunotoissa on ollut tekemistä. Tällä treenillä voidaan siis saada tätä puolta parannettua. Tärkeää on, että koira pääsee tekemään myös tuota kunnon suoraa putkeen asti välillä. Eli aikaisemmin ollaan keskitytty vain haltuunottoyrityksiin tai sitten irtoamiseen erikseen ja nyt tehdäänkin niitä yhdessä ja samassa treenissä. Putki pidetään jatkossakin tässä treenissä tuolla päässä houkutuksena. Nimittäin jos sen kanssa homma toimii, niin pitäisi toimia kaikilla muillakin esteillä.

Ekaa kertaa taidettiin myös treenata niin, että vaihdeltiin vuoroa juoksuisen nartun kanssa, tai että edes oli juoksunarttu samaan aikaan treenaamassa sitten Neon kakaraiän. Mukava huomata, että tätä ei tarvitse treenata, kun ollaan hommissa ollaan hommissa ja tytöt sit erikseen. :)